Antibioottien käyttö ulkomaisissa ruokatuotteissa

Kotimaisen tuotannon hieno puoli on se, että lihantuotannossa ei saa käyttää antibiootteja muuten kuin eläinten sairastapauksissa. Niitä ei saa siis missään nimessä käyttää rutiininomaisesti. Tätä asiaa valvotaan todella tiukasti, sillä tämä säädös on määritelty laissa.

Antibioottien käytöstä puhutaan Suomessa harvemmin, sillä niiden ei uskota kuuluvan osaksi tuotantoprosessia. Niitä saa käyttää ainoastaan tilanteissa, joissa eläinlääkäri katsoo eläimen sairastuneen sen verran pahasti, että se tarvitsee lääkettä. Kotimaassamme ei tehdäkään näin, mutta muualla maailmalla tämä asia on valitettavan yleistä. Pahimmassa tapauksessa antibioottien käyttö eläimille voi johtaa sairauksiin, jotka kulkevat ihmiseen lihan kautta. Toinen ikävä piirre on se, että tällaisen lihan nauttiminen voi heikentää esimerkiksi lääkkeiden tehon vaikutusta ihmiseen.

Sairaalabakteeria ulkomaisissa kinkuissa

Erityisesti broilerin kasvattamisessa käytetään antibiootteja Euroopassa reippaita määriä, joten ulkomaista kanaa on syytä välttää. Salmonellan esiintymisessä on myös huimia eroja Suomen ja Etelä-Euroopan välillä, sillä kotimaassamme sitä ei esiinny paljoakaan. Täällä onkin aivan normaalia syödä hieman raakoja kananmunia, kun taas muualla ne täytyy kuumentaa täydellisesti haitallisten bakteerien tappamista varten.

Antibioottiliha nousee tapetille erityisesti jouluna, jolloin tehdään tutkimuksia kotimaisen ja ulkomaisen lihan välillä. Tuolloin on löytynyt jopa sairaalabakteerina tunnettua MRSA:ta ulkomailta tuoduista kinkuista. On arvatenkin selvää, että tällaisten tuotteiden nauttiminen ei tee hyvää ihmiselle pitkässä juoksussa. Tutkimustuloksia resistenssin kehittymisen suhteen onkin löytynyt ulkomailta.

Antibiootteja voidaan käyttää ulkomailla kasvun lisäämiseen

Suomessa on ehdottoman kiellettyä syöttää eläimille rehua, jonka mukana tulee antibiootteja. Tämä sama säädös on kielletty Euroopan unionin alueella jo lähes pari vuosikymmentä, on näyttöjä löytynyt siitä huolimatta tämän säädöksen rikkomisesta. Muualla siis antibiootilla höystettyjen rehujen käyttö on sallittua. Valtameren toisella puolella tuotanto on vielä hurjempaa. Yhdysvalloissa karjaa kasvatetaan antibiooteilla, joten siellä tämä tuotantomenetelmä on aivan normaalia. Euroopan unionin ulkopuolella on myös sallittua erikoinen menetelmä, jossa broilerin ruhoja voidaan käsitellä rajuilla kemiallisilla yhdistelmillä, jotka tappavat bakteereja.

Vältä antibiootteja syömällä kotimaista

Antibiootilla kasvatetun lihan ja maitotuotteiden vältteleminen on helppoa, sillä se onnistuu valitsemalla kotimainen tuote. Tällä tavalla voi olla varma siitä, että liha on alkuperältään puhdasta ja terveellistä. Kannattaakin siis aina ostopäätöstä tehdessä kiinnittää huomiota siihen, mistä liha on tullut. Kaupassa se onnistuu helposti valitsemalla Hyvää Suomesta -merkin tai Leppäkerttu-merkin alla oleva tuote. Vaihtoehtoisesti paketin kylkeen on voitu kirjoittaa, että tuote on alun perin Suomesta.