Luomuruoka vähittäiskaupassa

Luomuruuan suosio on näkynyt myös päivittäistavarakaupoissa. Muuttunut kulutuskäyttäytyminen on otettu huomioon, sillä luonnonmukaisesti valmistettujen raaka-aineiden tarjonta on laajentunut entisestään. Kauppojen valikoimista löytyy niin luonnonmukaisesti tuotettua lihaa, juureksia, kananmunia ja viljaa.

Valikoimiin pääsy on kuitenkin haastavaa, sillä ostajien tavoittaminen voi olla todella vaikeaa. Lisäksi kauppojen keskittyminen on aiheuttanut sen, että tuote voi saada lopullisen kuoliniskun, jos joku taho ei ole kiinnostunut ottamaan sitä valikoimiinsa. Tällä tavalla onkin todella merkityksellistä, miten tuotteen saa myytyä sisään ketjuihin. Vaikka yksittäisillä kaupoilla onkin mahdollisuus vaikuttaa valikoimaan, voi se päättää sen asioista vain tiettyyn pisteeseen asti. Luomuruuan hinta on korkeampi kuin ”normaalin” ravinnon, mutta kuluttajat ovat olleet myös valmiita maksamaan. Tämä ero johtuu tuotantokustannuksista, sillä luonnonmukaisesti tuotetun ruuan tuottaminen on kalliimpaa.

Pienemmät liikkeet voivat valita itse

Vaikka vähittäiskauppa onkin painottunut kahden ison toimijan välille, on viimeisten vuosien aikana tilaa löytynyt myös pienemmille toimijoille, jotka haluavat tarjota vaihtelua näihin ketjuihin verrattuna. Niissä kuunnellaan yksittäisten asiakkaiden toiveita enemmän, joten säännöllisesti vierailevan asiakkaan toiveet laitetaan varmasti vähintään korvan taakse. Usein valikoimaa voidaan kokeilla aluksi pienellä erällä, joka kertoo, miten kauppa lähtee liikkeelle.

Pienempiä liikkeitä on erityisesti Helsingin kalleimmilla alueilla. Asukkaat haluavat laadukasta ruokaa, joka on maukasta ja terveellistä. Tällä tavalla he voivatkin valita itse arvoihinsa sopivat tuotteet ja ohjata myös kauppojen tarjontaa ja valikoimaa. Mitä enemmän kysyntää riittää tietylle tuotteelle, sitä todennäköisemmin se pysyy valikoimassa mukana. Maltan Valletta onkin hyvä esimerkki siitä, miten pienessä maassa on mahdollista vaikuttaa valikoimaan kauppakohtaisesti.  Pienemmät liikkeet ovat yrittäjävetoisia, joten niillä on varaa määrittää toimintaansa tarkemmin. Ne saavat siis vapaasti valita, millainen valikoimasta muodostuu ja mitä kaikkea se sisältää. Osa kaupoista onkin tehnyt päätöksen, jonka mukaan he myyvät ainoastaan luonnonmukaisia tuotteita. Tämä päätös heijastuu myös markkinointiviestinnässä, joten asiakkaat tietävät, mitä he saavat vastineeksi. Osa asiakkaista osaa niin ikään valita toisen kaupan, jos he eivät halua maksaa luomusta.

Vähittäiskaupassa kovat katteet

Jos kuluttaja haluaa tukea yrittäjää, on kaikkein parasta ostaa tuotteet suoraan viljelijältä. Tällä tavalla kaupan katteet jäävät välistä, joten rahat menevät suoraan yrittäjälle, joka voi kehittää toimintaansa ja parantaa maataloutta entisestään. Vähittäiskaupan katteet ovat kymmeniä prosentteja loppuhinnasta. Mitä useampi välikäsi, sitä vähemmän jää viljelijälle lopputuotteesta.

Suomalaiset tilat ovat olleet viime vuosina kovilla mm. Venäjälle asetetuista pakotteista johtuen, joten kotimaista maanviljelyä kannattaa aina tukea, kun siihen saa tilaisuuden.