Luomusta kertovat sertifikaatit

Yksittäisen kuluttajan kannalta kaikkein tärkeimmän viestin välittää pakkauksessa näkyvä sertifikaatti. Tämän asian takia pakkausviestintä onkin todella olennaisessa osassa, sillä visuaaliset symbolit ja elementit kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Luonnonmukaisesti tuotetusta ruokaa varten on kehitetty muutamia sertifikaatteja, joiden avulla voi saada selville tarkemmin tuotteen alkuperää vain muutamassa sekunnissa. Valveutunut kuluttaja osaakin katsoa olennaiset merkit suoraan pakkauksen kyljestä ja tehdä ostopäätöksiä sen mukaisesti.

Kotimaisesta ruuasta kertoo yleensä sinivalkoinen Hyvää Suomesta -merkki, joka kertoo tuotteen olevan Suomesta ja valmistetun suomalaisista raaka-aineista. Se on saanut vakiintuneen aseman kuluttajien keskuudessa, sillä se tunnistetaan helposti. Viesti meneekin näppärästi perille, joten sitä varten ei tarvitse erikseen etsiä tietoa.

Aurinkomerkki

Aurinkomerkkinä tunnettu symboli välittää viestiä siitä, että yksittäinen tuote on suomalaisten auktoriteettien valvonnan alaisuudessa. Se siis kertoo tärkeää viestiä siitä, että sen koko tuotantoketjua tarkkaillaan säännöllisesti Suomessa. Lisäksi merkkiä varten täytyy täyttää Euroopan unionin asettamat luomutuotannon ehdot.

Aurinkomerkin kohdalla on hyvä muistaa, että se ei niinkään kerro raaka-aineiden alkuperästä, vaan viranomaistoiminnasta. Raaka-aineet voivatkin siis olla ulkomaisia, sillä tämä tunnus kertoo puhtaasti tuotantoprosessista. Tämä merkki on yhdistelmä valkoista ja kirkkaanvihreää.

Euroopan unionin Lehtimerkki

Euroopan unionin tekemä luomutunnus on Lehtimerkki, joka on väriltään vaaleanvihreän ja valkoisen sekoitus. Se kertoo siitä, että sen tuotantoprosessissa on käytetty alueen määrittelemiä sääntöjä tuotannon suhteen. Se viestii myös siitä, että raaka-aineista vähintään 95 prosenttia on luonnonmukaisesti tuotettuja ainesosia.

Siinä on muutamia merkittäviä asioita, joihin kuluttajan kannattaa kiinnittää huomiota. Jos kotimainen elintarvike on kotimaisuusasteeltaan yli 98 prosenttia, voi se merkata tuotteen alkuperämaaksi Suomen. Jos kuitenkin mausteet tms. ainesosat tulevat alueen ulkopuolelta ja pudottavat kotimaisuusasteen esimerkiksi 95 prosenttiin, voi tuotteen yhteydessä olla maininta, joka ilmaisee sen tulevan joko EU:n alueelta tai sen ulkopuolelta. Alkuperäismaininta ei siis kerro koko totuutta, vaan lähinnä osan siitä.

Leppäkerttumerkki

Leppäkerttumerkissä on kirjaimellisesti mukana punamusta leppäkerttu, joka kuvastaa ostajalle tuotteen tulevan Suomesta. Sitä valvoo Luomuliitto, joka myös myöntää kyseistä merkkiä. Toisinaan sen yhteyteen voi merkitä alkuperän myös tarkemmin, sillä se voi ilmaista tarkemmin, miltä alueelta kyseinen tuote tulee. Leppäkerttumerkin ympärillä on vihreä ympyrä, jonka sisällä suloinen leppäkerttu on. Näin ollen värikäs sävymaailma näkyy kaikille. Tällä merkillä varustettu tuote täyttää lisäksi Euroopan unionin asettamat luomuasetukset.